Juttuja Lissabonista

Okei, taas mennaan. Valittiin (valitsin) Coimbrasta Lissaboniin tosi huonon liftauspaikan. Se naytti Google Mapsin satelliittikuvassa ihan hyvalta mutta kun paastiin taas motarien yli hyppimalla tuolle autotullille niin totesimme sen ihan surkeaksi. Autot kaahasivat siita miljoonaa ohi ja toisesta rampista, mista autotullille tuli liikennetta vahan hitaammin, ei tullut koskaan ketaan. Puolen tunnin kohdalla annoin Marin hoitaa liftaamiset ja kaivoin repun kyljesta kitaran esiin. Hetken rampyteltyani hitaiden autojen rampista eteemme kurvasi tyomatkalla oleva keski-ikainen mies ja tarjosi kyydin suoraan Lissabonin keskustaan.

Lissabonissa majoituttiin Next Hosteliin (10,5€), joka on oikein mukava hostelli, mutta taalla ei ole minkaanlaisia eristyksia saati aanieristyksia. Aamulla heraa joko kylmyyteen tai siivoojien kaakatukseen. Torstaina kiertelimme kaupunkia kahden brassityton kanssa. Kaytiin vanhalla sporalla kumpareen paalla linnassa. Tuntui ettei spora voi millaan kiiveta niin jyrkkia makia, mutta niin se vaan sinne kiipesi. Isa meinas etta kumma kun kukaan ei ole viela laittanut vaseliinia raiteille.

Linna kasitti pelkat muurit ja niiden sisalla oli vain pari puuta ja sitten semmonen observatorio mista olis nahnyt kaupungin kaduille ja olis voinut vaikka vaklia ihmisia. Se ei kuitekaan toiminut kun oli niin pilvinen keli. Linnasta oli mahtavat nakymat kaupungin yli. Kandee menna.

Lissabonissa yritimme loytaa mulle juoksukengat, mutta loysin vain makeet buutsit. Olsin myos toivonut loytavani kameran linssipaalle suojuksen, mutta ei semmoistakaan nay missaan. Lisaksi haluaisin loytaa hyvat pikku kaiuttimet ja kamera-adapterin Ipodiin, mutta niitakaan ei loydy mistaan. Afrikkaan on siis mentava ilman tuommoisia hienouksia. Ehka se on ihan hyva etten paase ostamaan tuollaista turhaa rihkamaa. Eihan niilla nyt oikeasti mitaan tee.

Lissabon on oikein kiva kaupunki. Loysin taalta squatin, mutta se ei oikeasti ollutkaan squatti. Sitten loysin taalta pienia kivoja mutkaisia katuja, ransistyneita taloja, mummoja, musaelamaa, herkullisia leivoksia, museoita ja suuren kaupungin tuntua ghettomaisine katuineen. Taalla olisi vaan todella paljon mukavampaa jos olisi vahan lampimempi. Vois tulla seuraavalla kerralla tanne vaikka syyskuussa.

Sunnuntaina lahdimme kaymaan mannereuroopan lantisimmassa kohdassa, minne aikoinaan maailma loppui. Otimme junan (1,7€) pieneen Casaisin turistikaupunkiin. Rata kulki koko matkan ihan meren rannassa ja jos joku teista on joskus ajellut junalla Ranskan Rivieralla niin se oli just semmoista seutua. Cascaisin pikkukaupunki olisi voinut olla mika tahansa noista Rivieran pikkukaupungeista. Cascaisista sai pyoran lainaan juna-aseman vieresta ilmaiseksi kun naytti ajokorttia. Mulla oli vahan saatoa saada omani. Lahdimme rauhassa polkemaan ja jossain vaiheessa Mari huomasi etta on vain kaksi tuntia aikaa palauttaa fillarit. Samalla alkoi ihan hirvea ylamaki ja joka mutkan jalkeen ajatettelin etta eikohan se lantisin paikka ole tuon mutkan jalkeen.

Kaannyttiin reippaan tunnin ylamakipyorailyn jalkeen takaisin Cascaisiin koska fillarit piti palauttaa kello viideksi. Matkaa olis ollut jaljella enaa vajaa kilometri ja sekin alamakea, mutta meilla ei vaan olisi enaa riittanyt voimat pieneenkaan ylamakeen. Ens kerralla sitten vaikka helikopterilla perille. Paluu Cascaisiin oli kivaa Matti Johannes Koivu korvissa, miljoonaa alamakeen semmonen seitseman kilometria.

Nyt lahetaan liftaamaan kohti Gibraltaria ja mulla on upouusi Metallica-paita paalla.