Nissisen kanssa tien paalla.

Hei ja terveisia jostain Taghazoutista, Agadirista 25km pohjoiseen. Meni nimi varmaan pieleen mutta ei se haittaa. Taalla on surffareita ja aurinko honkaa taydella pesalla. Meriveden lampotila on yli 20, testattu on. Rantaelo maistuu! Huomenna mennaan Essaouiraan ja sielta takasin Marrakeshiin.

Vuoristoseikkailu.

Suuntasin aamusella buutsini kohti vuoria ja Todra Gorgen suojissa, sovitussa paikassa minua odotteli nomad-oppaani. Kavelimme halki solan, jonka veden virtaus oli jokusia kymmenia tuhansia vuosia aiemmin kaivanut vuorten lavitse. Kymmenien metrien korkuinen kiviseina molemmin puolin sai vapisemaan ja kiristamaan vauhtia. Solasta paastyamme alkoi kapuaminen kohti vuorten huippua ja vuoristoylankoa. Heti alkumatkasta oppaani tapasi luolassa asuvan kaverinsa, jonka luona joimme teet ja jatkoimme taas matkaa. Matkalla ylos meita tuli vastaan muutama nuori vuoristokansalainen aasin kanssa. Myos muutama turisti oli eksynyt samalle polulle.

Ylangolle paastyamme tulimme kohtaan missa tie erkani kahteen suuntaan. Toinen polku johti solan huipulle ja sinne naytti suuntaavan kaikki turistit. Toinen polku, jonka me otimme, suuntasi kohti vuoristoa ja naytti olevan vuoristolaisten paavayla ja ajoittain kovasti aasin jatoksien peitossa. Alkoi ankara tarpominen. Ylitimme muutamat pienemmat kumpareet ja pari tuntia rampattuamme tulimme ensimmaisen nomad-asutuksen luo. Istuimme alas ja joimme teeta vanhan nomad-pariskunnan kanssa. Oppaani putsasi siina istuskellessaan varpaanvalinsa ja ryhtyi samoilla sormilla pilkkomaan sipulia ja tomaattia leipiamme varten. Leivat maistuivat ja auringossa kollottely ja lampaanpoikasten kanssa leikkiminen oli niin hauskaa, etta paatimme jaada yoksi. Yritin lueskella kirjaani ja nauttia olostani, mutta nomadien puuhien seuraaminen keskeytti koko ajan lukemiseni ja paatinkin pistaa kirjan syrjaan ja seurata tarkemmin heidan elamaansa. Vanha miekkonen oli sokea ja istuskeli vain auringossa ja rupatteli muorilleen valilla sanan tai toisen. Lampaanpoikaset hyppivat papparaisen paalla taman lokotellessa auringon alla. Mummeli puuhasi koko ajan jotakin. Alussa han kehrasi villalankaa hyvan lankakerallisen. Seuraavaksi aasiaitauksen sortuneet seinat alkoivat jalleen kohota loistoonsa kun mummeli punnersi romahtaneita isoja kivia takaisin muuriksi. Mina yritin tuossa vaiheessa tarjota apuani, mutta mummeli hymyssa suin torjui apuni. Sitten muori pyyhkaisi hieman sivummalle ja pian alkoi kuulua ankaraa paukutusta. Ilmeisesti jotkut jyvat paatyivat talla kertaa jauhoksi. Siina vaiheessa oli aurinko jo painunut alas ja mina siirtynyt telttaan oppaani viritteleman nuotion vierelle lammittelemaan. Mummeli tuli hetken paasta jauhosakin kanssa ja rupesi tekemaan nuotiossa soppaa kotielaimille. Seurasin muorin vanhoja isoja kasia ja paksuja sormia tyon touhussa.

Myohemmin kun elaimet olivat saaneet soppansa, oppaani kokkasi tajinea koko porukalle ja paikalle ilmeistyi jostakin vanhan parin nuoret sukulaistytot, joista toisella oli pieni sopo poikavauva mukanaan. Teet juotuamme ja pitkaan tarinoituamme menimme maate kaikki saman teltan alle. Herasin hieman kylman yon jalkeen siihen kun mummeli ahersi myllynkivien parissa jauhaen taas lisaa jauhoja tai jotain. Myllynkivi pyori taukoamatta varmasti yli tunnin ja oli pakko nousta viimein, kun nukuttuakaan ei enaa saanut.

Lahdimme aamupalan jalkeen taas matkaan. Polku johti ylospain koko ajan. Rinteet olivat valilla hurjan jyrkkia, usein polun vieressa pudotuskin oli melkoinen. Valilla taas tultiin tasaiselle ja maitohapoilla toimivat lihakseni saivat hieman levata. Joidenkin hurjien nousujen jalkeen ja aikana oli pakko pysahtya valilla juomaan ja napsimaan pahkinoita, taatelia, mandariineja ja juomaan vetta. Kavelimme koko paivan, niin kauan etta vesi alkoi jo uhkaavasti loppua ja meikalainen saada vuorista tarpeekseeni. Ei niita ehtinyt paljon ihailla kun koko ajan piti varmistaa ettei astu tyhjan paalle tai taita nilkkaansa.

Saavuimme viimein Dades Gorgelle eli toiselle solalle, jonne matkamme suunta oli koko ajan ollut. Solan jalkeen maisemat muuttuivat hieman ja siella loytyi myos eras sorakumpare jonka kyljessa oli lahde ja saimme tayttaa taas pullomme. Myos tuleva majapaikkamme eli luola, oli ihan lahteen lahella.

Opas raivasi luolan puolen tahden arvoiseksi majapaikaksi ja viritteli nuotion puista, jotka oli repinyt luolan kantavista rakenteista. Heti kun olin saanut hieman murua rinnan alle vaivuin puoliuneen, jonka aikana ajattelin heraanko enaa ikina tata valtavaa savu- ja hakamaaraa hengitettyani. Ajattelin etta eikohan nomadit tieda mita tekevat. Jossain vaiheessa kun minua oli oksettanut jo hetken aikaa, kerasin kamppeeni ja kommin luolan ulkopuolelle nukkumaan. Tahtitaivas oli niin kaunis ja pidatteli minua nukahtamasta. Pian pilvet peittivat tahdet ja aloin saada unen paasta kiinni. Ensimmaiset sadepisarat eivat minua viela vaivanneet vaan ajattelin etta kaipa kesa kuivaa. Sinnittelin ulkosalla kunnes alati suurenevat pisarat alkoivat ropista kiihtyvalla tahdilla makuupussiani vasten. Onneksi vieressa oli savuton luola, jonne kommin pakoon sadetta. Keskella luolaa oli laja ihmisen jatoksia. Peittelin huolellisesti kasan, levitin vuoteeni ja painoin silmani kiinni.

Aamulla kun herasin, oli lumi peittanyt maan. Rammimme teet juotuamme sohjossa likimarkina ja hurjaa vauhtia paastaksemme pakoon kovaa rantasadetta. Matka taittui aika pian ja sadekin lakkasi. Paasimme sivistyksen luokse jalleen kun kohtasimme pikitien. Paketti-trekkiini kuului liftaus tieta pitkin takaisin lahtopaikkaan.

Vietin viela pari paivaa Tinerhirissa, pesin pyykkini ja odotin niiden kuivumista. Trekin jalkeen menin myos ensimmaista kertaa hammamiin. Aivan kuin Rajaportin Saunassa olisi kaynyt. Samanlainen fiilis.

Nyt olen pyorinyt Marrakeshissa lauantaista saakka. Olen kaynyt Bollywood-elokuvissa, torilla syomassa kalaa, McDonaldsissa, tehnyt kauppaa nahkalaukuista, hammamissa pesulla, tavannut outoja ja mukavia tyyppeja ja kaikenmoista muuta. Marrakesh on taynna lankkareita, koska tanne lentaa Ryonaair. Asumme Marin kanssa aivan melkein vierekkaisissa hotelleissa. Eilen Marrakeshiin saapui myoskin Nissinen. Huomenna mennaan Samin kanssa Agadiriin bussilla ja sielta johonkin pikkukylaan Atlantin rannalle chillailemaan. Kymmenen paivaa taalla ja sitten suuntaan kohti uusia kujeita. Nissinen edustaa

Kun Marokko alkoi maistua

En mennytkaan Todra gorgelle viela vaan suunnistin Goulmiman pikkukaupunkiin. Lyhyen bussimatkan jalkeen ramppasin paakatua pitkin ilman yhtaan hihasta nykijaa tai "Hi, how are you-where are you from"-kysymysta. Kaupunki tuntui miellyttavalta. Kun olin puolisen tuntia ollut kaupugissa, istuin eraan ranskanopettajan autossa kiertelemassa kaupungin nahtavyyksia lapi. Kavimme katsomassa jokea ja sen vanhaa vartiotornia (vesi on kova sana taalla), perinteisessa oliiiioljypuristamossa (kuva) ja vanhassa kaupungissa Ksar Goulmimassa (myos kuvissa).

Uusi kaverini Muhamed majoitti minut perheensa luokse, ruokki ja oli maailman ystavallisin isanta! Aamu-kymmenelta toista tultuaan soimme aamupalan ja suuntasimme paikallisille viikkomarkkinoille. Taalla on joka kylassa kerran viikossa isot markkinat ja muutamana paivana sitten pienemmat. Markkinoilla myytiin kaikenmoista ruokaa, mausteita, hedelmia, vihanneksia, rihkamaa, Espanjasta tai jostain tuotuja vanhoja dvd-soittimia, stereoita, pesukoneita, kenkia, kaikenmoista euroopassa arvotonta rihkamaa. Ostin pussillisen Dateseja. Mitas ne nyt onkaan suomeksi? Taatelia?

Vierailin Muhamedin veljen raksalla markkinoiden jalkeen ja tapasin varmaan koko Muhamedin suvun. Myohemmin iltapaivalla Muhamed oli kutsunut lounaalle koulunsa rehtorin ja muutaman kollegan ja niin meikalainen tarkeena istuskeli herras-seurassa, viikkoja paalla ollessa flanellipaidassa ja mutusteli tyytyvaisena varta vasten esiin kaivetuilta hopealautasilta erilaisia Berberiherkkuja.

Ajattelin kun kerran kaupunki on niin ystavallinen, etta viivyn viela toisenkin yon. Niinpa majoituin Lonely Planetissa mainittuun todella leppoisaan Hostelling International-hostelliin. Olin vissiin ensimmainen vieras sitten kesan. Rampyttelin katolla kitaraa ja katselin kuinka pikkupojat paukuttelivat rumpujaan ja lauleskelivat ulkona. Ajattelin etta saan pojista hienon kuvan, mutta perhanan klopit, kun eivat pysyneet millaan aloillaan! Teetin kaikille kuiteskin oman kuvan ja ne oli aiva tohkeesnansa. Illalla pyorin jossain kujilla kuvailemassa ja siella tormasin jamppaan, joka kutsui minut luokseen teelle. Koko perhe tuli taas ihmettelemaan minua ja teen lisaksi minulle tarjottiin kaunista vaimoa!

Illalla kylassa oli juhlat jonne viela suuntasimme jampan kanssa (en muista nimea enaa). Paikalla oli varmaan satoja ihmisia seuraamassa parikymppisten jamppojen rummuttelua ja lauleskelua pelottavissa naamiaisasuissaan. Jameraa. Kamera jai tieteskin kotiin. Aamulla pakattuani lahdin matkaan, hyppasin randomilla liikkuvaan bussiin ja paadyin sinne minne pitikin: Tanerhiriin. Tanerhir on kovin kiehtova ja taalla on myos useampi Ksar, ne nayttavat kiinnostavan minua kovasti.

Huomenna suuntaan 3 paivaksi vuorille trekkailemaan. Ostin oluen, jonka aion nauttia ehka tuolla korkeimmalla huipulla 3260 metrin korkeudessa tai sitten jossain Nomadien parissa vuoren rinteella.

Siististi cool!

En odottanut saavani bussimatkasta irti muuta kuin puutuneen berberin ja rutosti univelkaa. Toisin kuiteskin kavi. Ajeltuamme kuutisen tuntia lapi arojen, yli Atlas-vuorten ja useamman poliisien checkpointin pysahdyimme yhtakkia toisen bussin vierelle tienposkeen. Kuskeilla oli ilmeisesti jotain kranaa keskenaan kun tuosta kohtaamisesta kehkeytyi melkoinen hassakka. Tovin riepoiteltuaan toisiaan huuto loppui kuin seinaan ja kuskit nousivat tyytyvaisina takaisin hommiinsa. Pian taas pysahdyttiin huoltoasemantapaiselle ja matkustajat riensivat ostamaan ruokaa ja kaymaan toileteissa. Sarpiessani soppaa oli bussin viereen kurvannut siviilipoliisikaara ja kytat olivat hakeneet edessani istuneen huntupaisen rouvan autonsa takapenkille sydanta riipaisevan itkuhuudon saestamana. Saapuessani takaisin bussille poliisit santailivat hammentyneiden matkustajien seassa aivan kuin jotain etsien. Tovin poliisien touhuja ihmeteltyamme meidan piti nousta bussiin ja kaivaa passit ja matkaliput esiin. Sitten taas juostiin ulos seisomaan bussin viereen nostettujen omien matkatavaroidemme viereen. Sitten taas takaisin sisaan istumaan. Ja kerran viela ulos. Siina sitten ulkosalla seistessani poliisit repivat jostain megalomaanisen kokoisen matkalaukun eteeni ja ravayttivat sen auki. Se oli taynna hassista! Hetken paasta loytyi viela toinen pienempi laukku ja sekin oli taynna tuota Marokon kultaa.

Paasimme matkaan taas. Taysikuu valaisi vuoristoa yon hamarissa ja tuntui valilla silta etta olisin toisella planeetalla. Ehka Cinematic Orchestra korvissani ja ruumasta matkustamoon pollahtavat hassispolyt tekivat tehtavansa. Yhtakkia ajoimme taas kuitenkin tien sivuun ja samat poliisit ilmestyivat ovesta sisaan ja hakivat autosta edessani istuvan toisen rouvashenkilon. Kun asiat saatiin taas selvitettya rouva astui kyytin ja jatkoimme matkaa. Seuraavan kylan asemalla odottivat taas samat kytat ja sama rouva paasi jalleen kuulusteltaviksi. Rouva palasi hymyillen autoon perassaan poliisit, jotka kavelivat hitaasti bussin kaytavaa meita kohti jattamatta yhtakaan matkustajaa vailla EVIL EYETA. Kytat pysahtyivat kuumottavasti kohdallemme ja pyysivat passaportteja norjalaiskavereiltani (joilla pieni pala hassista laukussaan) . Passit olivat ilmeisesti kunnossa ja pakistanilais- ja perulaissyntyiset norjalaiskaverini paasivat palkahasta.

Norjalaiset jaivat Erfoudissa pois ja menivat moikkaamaan kaveriaan. Mina jatkoin matkaa Saharan reunalle Merzougaan uuden kantria kuuntelevan kiinalaisystavani Ge:n kanssa. Ge oli Fezista kasin jarjestellyt itselleen valmiin kameliretken dyynien keskelle aavikkokansan telttahotelleihin. Matkan jarjestaja antoi meidan levata hotellissaan ennen kameliretkea, jolle minakin paatin lahtea mukaan. Iltapaivalla pomppoilimme kyttyran paalla "todella" off the beaten track ja saavuimme berberit puutuneina telttakylaan. Vaikka paikka kuhisi muita lankkareita ja reissukin maksoi aika paljon, oli se silti paras Marokon kokemukseni tahan saakka. Konkottavan kamelikyydin aikana aurinko alkoi laskea ja aavikon varit muuttuivat joka sekunnilla. Joka puolella ymparillani naytti niin kauniilta. Auringon jo melkein saavutettua horisontin juoksimme hiki hatussa ylos ainakin 80 metrin korkuista dyynia saadaksemme talteen kaikki upeat varit ymparillamme. Kun paasimme ylos, jaimme sinne ainakin pariksi tunniksi ihailemaan hiljaisuuttaa ja aavikkoa.

Vietimme viela toisen yon Merzougassa samassa hotellissa, jossa olimme saaneet levata edellisen paivana. Tapojani noudattaen yritin ystavystya kaikkien kanssa ja aloin tuntea, etta jotkut ihmiset saattavat jopa olla kiinnostuneita minusta eivatka lompsastani ja muusta salastani. Ajattelin etta olisi kiva viettaa tuossa hotellissa vuoden vaihde ja hengailla tyontekijoiden ja hotellin omistavan perheen nuorten kanssa. Iltapaivan puolella suussani alkoi kuitenkin maistua kusetuksen maku kun ulkosalla olleiden jamien jalkeen soittajat istuskelivat tippia odottavan nakoisina ja kaikki jotenkin kierosti puhuivat koko ajan, etta minun pitaisi jattaa kylaan jalkeeni jotain hyvaa, kuin esimerkiksi kitarani, jotta joku koyha saisi myos mahdollisuuden. Minua myos alettiin painostaa tilaamaan taksikyydilla viskia koko porukalle lahimmasta kaupungista. Lahdinkin yhtakkia huoneeseeni ja huikkasin Ge:n mukaani. Pakkasimme kiireesti rinkkamme, maksoimme laskumme, tippasimme sekalaisilla valuutoilla kaikki ei-arabit ja hilpaisimme taksilla Er-Rachidiaan.

Uusi vuosi vaihtui nukkuessani, eika alkomahooliakaan loytynyt. Biljardipelitkin havisin Kiinalle. Nyt matka jatkuu yksin kohti Todra Gorgea!! Sia taidan paasta ensimmaista kertaa omaan telttaani yoksi.

Kuva 1: Fez
Kuva 2: Merzouga jne
Jaakolle ja Ollille: Taalla kello nayttaa samaa aikaa mita meijan keittion kello.
Purruti ja Meemo: Geokatkohomma on kolunnut jo aika monet paikat lapi Ita-Suomessa