Vuoristoseikkailu.

Suuntasin aamusella buutsini kohti vuoria ja Todra Gorgen suojissa, sovitussa paikassa minua odotteli nomad-oppaani. Kavelimme halki solan, jonka veden virtaus oli jokusia kymmenia tuhansia vuosia aiemmin kaivanut vuorten lavitse. Kymmenien metrien korkuinen kiviseina molemmin puolin sai vapisemaan ja kiristamaan vauhtia. Solasta paastyamme alkoi kapuaminen kohti vuorten huippua ja vuoristoylankoa. Heti alkumatkasta oppaani tapasi luolassa asuvan kaverinsa, jonka luona joimme teet ja jatkoimme taas matkaa. Matkalla ylos meita tuli vastaan muutama nuori vuoristokansalainen aasin kanssa. Myos muutama turisti oli eksynyt samalle polulle.

Ylangolle paastyamme tulimme kohtaan missa tie erkani kahteen suuntaan. Toinen polku johti solan huipulle ja sinne naytti suuntaavan kaikki turistit. Toinen polku, jonka me otimme, suuntasi kohti vuoristoa ja naytti olevan vuoristolaisten paavayla ja ajoittain kovasti aasin jatoksien peitossa. Alkoi ankara tarpominen. Ylitimme muutamat pienemmat kumpareet ja pari tuntia rampattuamme tulimme ensimmaisen nomad-asutuksen luo. Istuimme alas ja joimme teeta vanhan nomad-pariskunnan kanssa. Oppaani putsasi siina istuskellessaan varpaanvalinsa ja ryhtyi samoilla sormilla pilkkomaan sipulia ja tomaattia leipiamme varten. Leivat maistuivat ja auringossa kollottely ja lampaanpoikasten kanssa leikkiminen oli niin hauskaa, etta paatimme jaada yoksi. Yritin lueskella kirjaani ja nauttia olostani, mutta nomadien puuhien seuraaminen keskeytti koko ajan lukemiseni ja paatinkin pistaa kirjan syrjaan ja seurata tarkemmin heidan elamaansa. Vanha miekkonen oli sokea ja istuskeli vain auringossa ja rupatteli muorilleen valilla sanan tai toisen. Lampaanpoikaset hyppivat papparaisen paalla taman lokotellessa auringon alla. Mummeli puuhasi koko ajan jotakin. Alussa han kehrasi villalankaa hyvan lankakerallisen. Seuraavaksi aasiaitauksen sortuneet seinat alkoivat jalleen kohota loistoonsa kun mummeli punnersi romahtaneita isoja kivia takaisin muuriksi. Mina yritin tuossa vaiheessa tarjota apuani, mutta mummeli hymyssa suin torjui apuni. Sitten muori pyyhkaisi hieman sivummalle ja pian alkoi kuulua ankaraa paukutusta. Ilmeisesti jotkut jyvat paatyivat talla kertaa jauhoksi. Siina vaiheessa oli aurinko jo painunut alas ja mina siirtynyt telttaan oppaani viritteleman nuotion vierelle lammittelemaan. Mummeli tuli hetken paasta jauhosakin kanssa ja rupesi tekemaan nuotiossa soppaa kotielaimille. Seurasin muorin vanhoja isoja kasia ja paksuja sormia tyon touhussa.

Myohemmin kun elaimet olivat saaneet soppansa, oppaani kokkasi tajinea koko porukalle ja paikalle ilmeistyi jostakin vanhan parin nuoret sukulaistytot, joista toisella oli pieni sopo poikavauva mukanaan. Teet juotuamme ja pitkaan tarinoituamme menimme maate kaikki saman teltan alle. Herasin hieman kylman yon jalkeen siihen kun mummeli ahersi myllynkivien parissa jauhaen taas lisaa jauhoja tai jotain. Myllynkivi pyori taukoamatta varmasti yli tunnin ja oli pakko nousta viimein, kun nukuttuakaan ei enaa saanut.

Lahdimme aamupalan jalkeen taas matkaan. Polku johti ylospain koko ajan. Rinteet olivat valilla hurjan jyrkkia, usein polun vieressa pudotuskin oli melkoinen. Valilla taas tultiin tasaiselle ja maitohapoilla toimivat lihakseni saivat hieman levata. Joidenkin hurjien nousujen jalkeen ja aikana oli pakko pysahtya valilla juomaan ja napsimaan pahkinoita, taatelia, mandariineja ja juomaan vetta. Kavelimme koko paivan, niin kauan etta vesi alkoi jo uhkaavasti loppua ja meikalainen saada vuorista tarpeekseeni. Ei niita ehtinyt paljon ihailla kun koko ajan piti varmistaa ettei astu tyhjan paalle tai taita nilkkaansa.

Saavuimme viimein Dades Gorgelle eli toiselle solalle, jonne matkamme suunta oli koko ajan ollut. Solan jalkeen maisemat muuttuivat hieman ja siella loytyi myos eras sorakumpare jonka kyljessa oli lahde ja saimme tayttaa taas pullomme. Myos tuleva majapaikkamme eli luola, oli ihan lahteen lahella.

Opas raivasi luolan puolen tahden arvoiseksi majapaikaksi ja viritteli nuotion puista, jotka oli repinyt luolan kantavista rakenteista. Heti kun olin saanut hieman murua rinnan alle vaivuin puoliuneen, jonka aikana ajattelin heraanko enaa ikina tata valtavaa savu- ja hakamaaraa hengitettyani. Ajattelin etta eikohan nomadit tieda mita tekevat. Jossain vaiheessa kun minua oli oksettanut jo hetken aikaa, kerasin kamppeeni ja kommin luolan ulkopuolelle nukkumaan. Tahtitaivas oli niin kaunis ja pidatteli minua nukahtamasta. Pian pilvet peittivat tahdet ja aloin saada unen paasta kiinni. Ensimmaiset sadepisarat eivat minua viela vaivanneet vaan ajattelin etta kaipa kesa kuivaa. Sinnittelin ulkosalla kunnes alati suurenevat pisarat alkoivat ropista kiihtyvalla tahdilla makuupussiani vasten. Onneksi vieressa oli savuton luola, jonne kommin pakoon sadetta. Keskella luolaa oli laja ihmisen jatoksia. Peittelin huolellisesti kasan, levitin vuoteeni ja painoin silmani kiinni.

Aamulla kun herasin, oli lumi peittanyt maan. Rammimme teet juotuamme sohjossa likimarkina ja hurjaa vauhtia paastaksemme pakoon kovaa rantasadetta. Matka taittui aika pian ja sadekin lakkasi. Paasimme sivistyksen luokse jalleen kun kohtasimme pikitien. Paketti-trekkiini kuului liftaus tieta pitkin takaisin lahtopaikkaan.

Vietin viela pari paivaa Tinerhirissa, pesin pyykkini ja odotin niiden kuivumista. Trekin jalkeen menin myos ensimmaista kertaa hammamiin. Aivan kuin Rajaportin Saunassa olisi kaynyt. Samanlainen fiilis.

Nyt olen pyorinyt Marrakeshissa lauantaista saakka. Olen kaynyt Bollywood-elokuvissa, torilla syomassa kalaa, McDonaldsissa, tehnyt kauppaa nahkalaukuista, hammamissa pesulla, tavannut outoja ja mukavia tyyppeja ja kaikenmoista muuta. Marrakesh on taynna lankkareita, koska tanne lentaa Ryonaair. Asumme Marin kanssa aivan melkein vierekkaisissa hotelleissa. Eilen Marrakeshiin saapui myoskin Nissinen. Huomenna mennaan Samin kanssa Agadiriin bussilla ja sielta johonkin pikkukylaan Atlantin rannalle chillailemaan. Kymmenen paivaa taalla ja sitten suuntaan kohti uusia kujeita. Nissinen edustaa