Luolamiesh

Teimme pienen mopoilukierroksen Tha Kaekissa ollessamme. Mukaani lahtivat englantilaisjamppa Nick ja hollantilaistsypy Danielle. Kierros on kovin suosittu kaltaistemme backpackerien parissa ja sille on oikein annettu houkutteleva nimikin: "The Loop".

Ai niin, ennen sita me osallistuimme Laosilaisten uuden vuoden viettoon. Hostellimme respassa tyoskenteleva Kamla, kutsui meidat koulunsa juhlahumuun ja menimme sinne isolla lankkariporukalla. Pileet alkoivat aamulla yhdentoista aikaan ja paattyivat joskus 5 aikaan iltapaivalla. Saapuessamme yhdeltatoista paikalle meininki oli jo aika kuuma. Paikallinen trubaduurikaksikko soitti Casio-syntikalla kuumia rytmeja ja villeja melodioita, solistin hoilotus ja mukaansa tempaavat valispiikit saivat opiskelijat villeiksi. Kankeat lankkaritkin olivat tuossa tuokiossa tanssin humussa, saatuaan kaikki vaatteet ensin likomariksi. Kaikki tyonsivat kaljamukia kouraan koko ajan ja tanssilavan nurkkaan oli raahattu pelottava keraaminen ruukku pullollaan riisiviinaa. Sielta piti kayda myos koko ajan jonkun opiskelijan vaatiessa, ryystamassa pillilla tuota hirvean makuista ainesta. Opettajat istuivat asiallisen nakoisina poydissa ja saivat tuon tuosta puutarhaletkusta kauluspaitansa mariksi. Palailimme hostellille viiden maissa taysin poikki ja painuimme nukkumaan.

Sitten palataan jalleen The Loopin pariin. Danielle ei ollut ajanut aikaisemmin mopolla ja flip flopein retkelle varustautuneena pelkasin hieman miten hanen kavisi. Pelkoni haihtui kuitenkin pian paastyamme hiekkateille. Painelin joukkomme karjessa miljoonaa niin innoissani kuoppaisista, mutkaisista ja makisista teista, etta en jaksanut aina seurata peilista mita reissukavereilleni kuului. Tovin paineltuani pysahdyin odottelemaan saattueemme hantapaata. Odottelin ja odottelin ainakin kymmenen minuuttia, kaannyin takaisin ja loysin hetken paasta kaksikon ajamasta turvallista 10 km/h vauhtia. Liityin jalleen porukkaan ja onnekseni matkanopeutemme nousi pikkuhiljaa noin 20 kilometriin tunnissa! Aika ajoin kyllastyin korottelyyn, paastin bensalenkkarin valloilleen ja kaasuttelin muutaman kilometrin kuolemaa halveksuen jonkun puun varjoon odottelemaan kumppaneitani.

Juuri ennen ensimmaista yopymispaikkaamme pysahdyimme pieneen vastarakennettuun kylaan. Kaikki tuolla alueella olevat kylat ovat uusia. Alueelle on rakennettu massiivinen pato ja siten aikaisemmin villeina kasvaneet sademetsat ovat muuttuneet jarviksi ja ihmiset ovat joutuneet muuttamaan veden alta pois uusiin sahkolla varustettuihin kyliin. Maisemat olivat valilla todella kauniita, vaikkakin aika surullista katseltavaa. Jarvia joissa tonotti puita siella taalla ja rannat olivat kuin jonkun oljyonnettomuuden jaljilta. Niin oli tuokin kyla rakennettu eraan naista jarvista laheisyyteen. Ehka 70 talosta koostuva kyla oli pystytetty ristikkokaavaan ja kaikki talot olivat samanlaisia, pilareiden varassa seisovia lautatonoja. Niinkuin kaikissa muissakin vastaavissa kylissa, oli tuossakin kylassa valkoiseksi rapattu koulurakennus ja sen vieressa luokkahuone, rakennus, jossa oli tolppien varaan rakennettu katto eika lainkaan seinia, kaakelilattia kuitenkin! Muutamassa talossa soi kovaaaninen musiikki ja selvasti uuden vuoden vietto oli suosittua kansanhuvia sademetsissakin. Saimme kutsun yksiin pileisiin ja sain toimittaa yossa Dj:n hommia parin LCD Soundsystemin biisin verran!

Toisena matkapaivanamme tiemme huononi entisestaan, enka minakaan enaa pystynyt painelemaan kuin hurjapaa. Miksi minakin saan niin paljon kikseja vauhdista ja paattomasta kaljanjuonnista, vaikka inhoan kaikkia kilpureitansa tuunaavia kanniaalio-viiksimiehia? Vaihtaisin saappaani mielellani purjehduskenkiin ja pohottyneen habitukseni langanlaihaan norttiin.

Palataanpa taas takaisin Laosiin. Paasimme auringon laskiessa paamaaraamme Konglor-luolan lahettyville, mukavaan majataloon auringonlaskunakymin. Aamulla menimme paatilla luolan lapi. Konglor on Laosin luolista ehka harvoja, jolla on ollut kaytannon arvoa kulkuvaylana. Se loydettiin 1600-luvulla tai luultavasti aikasemminkin, mutta tuolloin joku keksi, etta se kulkee vuoren lapi ollen 7 km pituinen. Matkan varrella luola haarautuu useammankin kerran ja luultavasti moni luolaa tutkiskellut on jaanyt sille tielle soihdun sammuttua taikka muuta sellaista. Kovin taitavat veneenkuljettajamme ajoivat meidat huimaa vauhtia kapealla puisella veneella lapi luolan. Valilla pysahdyimme ylittamaan matalikon ja jatkoimme jalleen vauhdikasta kulkuamme. Kuljettajillamme oli voimakkaat otsalamput joiden valossa luolan avarat onkalot avautuivat silmiemme edessa. Jotkut kohdat luolassa olivat niin korkeita, etta kattoa ei tahtonut nahda. Veikkaan jotain 50 metria ainakin! Luolan toisessa paassa satoi, toisessa paassa paistoi aurinko. Jannaa.

Luolan tutkittuamme jatkoimme jalleen matkaa mopoillamme ja ajoimme pikavauhtia tuommoiset 240 kilometria takaisin Tha Kaekkiin. Tha Kaekista otin yobussin Vientianeen, jossa uuden vuoden vietto oli menossa viimeista paivaa. Kenenkaan vaatteet eivat sailyneet vesiroiskeilta minun saatuani sangon kasiini!

Bloggaajan kissanpaivat

Bussissa Nah Trangista Hoi Aniin tutustuin vieressani makaavaan (outo konsepti, nukkumabussi tuplasangylla) 50-vuotiaaseen australialaiseen Lesiin. Majoituimme samaan hotelliin, jossa tapasimme Lesin kaverin Suen. Sen lisaksi etta nauroin katketakseni muutaman paivan Lesin ja Suen jutuille, teetin itselleni myos nahkakengat, kevat/syksy-takin, 3-osaisen puvun muutamalla kauluspaidalla ja kaikki yhteensa alle 200 $! (Simo Vaatehuoneelta, moi). Lahtiessani jatkamaan matkaa kohti Danangia sovimme Suen kanssa menevamme Laosissa tubeilemaan yhdessa. (googlaa tubeing vang vieng).

Tormasin Hoi Anissa ja Danangissa myos paljon paikallisiin. Olin monena paivana joko pyoralla tai mopolla kiertelemassa paikallisten asumuksia ja maaseuta lapi ja joka kerta kun satuin ajamaan kaljoittelevan seurueen ohi, sain kutsun liittya seuraan. Talla tavalla tutustuin Vietnamilaisen riisiviinan kotipolttoon, sen makuun, seka sen nauttimiseen yhdistettyna mopoiluun. Sain usein myos syoda seurueen kanssa erikoisia paikallisia ruokia ja olut-snackeja mm. kuivattua lihaa ja chili-dippia, jokikatkarapuja, laskia ja vaiks mita.

Paikallisia tavatettasani keskustelu kulkee yleensa samaa rataa. Esittelyjen jalkeen kysellaan mista olen kotoisin ja seuraavaksi olenko naimisissa. Kieltava vastaus saa aina porukan hupaisalle tuulelle ja antaa hyvan aasinsillan jatkokysymykselle: "Pidanko vietnamilaisista tytoista?"

Junailin itseni Danangista Huehen upeiden maisemien lapi. Junarata kulki rannikkoa pitkin ehka 500-1000m korkeudessa, junalippu a/c-vaunussa maksoi vain 2$! Alkumatkan tosin pelasin tohkeissani Civilizationia (ipodilla) ja valloitin maailmaa kaupunki toisen jalkeen, mutta onneksi jossain vaiheessa huomasin katsahtaa ikkunasta ulos. Rapsiessani kuvia ohitseni kulki humalaisen oloinen konduktoori ja lahdin seuraamaan hanta ravintolavaunuun. Ravintolavaunussa konduktooreilla oli menossa hurjat juomingit. Lattia oli vuorattu tyhjilla kaljatolkeilla ja poydille laikkyneessa kaljassa lilluvat lautaset olivat pullollaan snackseja, joita taas paasin nauttimaan olusen kera. Harmikseni konnarit olivat sen verran tolkuissaan etta en saanut napattua heista kuvaa. Sain vain aikaseksi kuvan itsestani skoolaamassa jonkun jampan kanssa. Kuvia rapsiessani huomasin myos jonkun matkustavan junan katolla. Myohemmin kun yritin katsoa onko katolla enaa matkustajia, en nahnyt enaa ketaan. Olikohan kaynyt kalpaten?

Huessa majoituin perinteiseen backpacker-hostelliin. Sain dormihuoneesta itselleni sangyn ja saman tien tutuistuin huoneessa asuviin tyyppeihin. Kavin jalleen pyorailemassa kaupungin laitamilla ja talla kertaa tormasin laumaan lapsia. Annoin eraalle skarpin oloiselle pojalle kamerani ja naytin kuinka silla rapsitaan kuvia ja sain nain makeita kasvokuvia & artsukuvia (harmi kun tuo kuva ei ollutkaan skarppi). Tarakalleni hyppasi joku poika ja 20-painen lapsilauma lahti johdattelemaan minua naapurustonsa pikku kujille. Jatkoin fillarointia, ylitin joen puisella paatilla ja polkaisin kohti kaupungin keskustaa, joka on vanhalla muurilla ymparoity. Taas eras seurue kutsui minut kaljalle. Istuttuani hetken iloisessa seurueessa huomasin yhtakkia kaikkien raajojeni olevan taynna punaisia pisteita, hataannyin hiukan ja ajattelin jatkaa matkaani. Saavuttuani takaisin hostellille, paadyimme isolla porukalla syomaan ja juomaan fresh beeria ja lopulta Hostellin baariin jami-sessioille.

Aamulla jatkoin matkaani kohti Laosia ja Savannakhetia. Vietin yon Savannakhetissa ja otin bussin Tha Kaekiin. Tha Kaekissa tutustuin saksalaiseen Ramboon, joka esitteli itsensa viileastu DC:ksi. Han oli toissa Saksan hallituksen rahoittamassa koulunrakennusprojektissa ja vei vapaa-ajalla turisteja maaseudun luoliin, joita on jokainen maennyppyla on "taynna". Mopoilin siis jalleen landella oppaanani hardrock-bandin laulajan nakoinen saksalainen DC, istuen ison pyoransa paalla kaikkine mahdollisine vyolta riippuvine rambopuukkoineen. Mina olin varustautunut reissulle pikkuisella mopolla, pottakyparalla ja riekaleisilla Converseillani. Ajelimme lapi syrjaisten kylien, joissa lapset leikkivat latakoissa ilkosillaan ja porukka loikoili varjoissa, kotielaimet pyorivat ymparilla ja juttelivat omaa kieltaan.

Luolat olivat huikeita. Jotkut olivat varmasti 50m korkeita ja taysin pilkkopimeita sokkeloisia loukkuja. Kaikki luolat ovat ilmeisesti pyhia paikkoja, joihin munkit saattavat joskus linnoittautua mietiskelemaan useiksi paiviksi. Monissa luolissa oli tata varten alttari ja maassa oli pystyssa kymmenia palaneita suitsuketikkuja. Parissa luolassa oli massiivisia tippukivi-muodostelmia, jotka soivat kivasti kun niita kopautti. Kopauttelin niita aika paljon. En nahnyt paivan aikana muita turisteja ollenkaan ja olin kovin tyytyvainen DC:n tarjoamaan 30$ opastukseen.

Tutustuin Tha Kaekin Travel Lodgessa jalleen mukaviin tyyppeihin joiden kanssa paasimme juhlimaan paikallista uutta vuotta, joka oli kovin kosteanlainen. Lahdimme parin reissukollegan kanssa ajelemaan mopoilla muutamaksi paivaksi ympari maaseutua, mutta kirjoittelen siita seuraavalla kerralla lisaa.

Sukellus Nha Trangiin

tsiikaa nyt myos kuvat Dalatista ja huijareista!

Tormasimme sattumalta Nha Trangissa Stephanin kanssa, kun han oli menossa buukkaamaan sukelluskurssia ja han sai houkuteltua minutkin mukaansa. Buukatessamme sukellustamme, suomalaisen nakoinen tytto viiletti takahuoneesta katsomaan minka nakoisia sukeltajia sita olisi seuraavana paivana tulossa. Hetken paasta jo turistiinkin tayttaa hakaa Lauran kanssa. Oli aika hulvatonta kuunnella jo 5 vuotta ulkomailla asuneen ja pelkastaan englantia paivittain puhuvan takeltelevaa suomea.

Lahdettiin sukeltamaan seitsemalta aamulla. Meista kolmesta oppilaasta oli huolehtimassa ainakin kymmenen kouluttajaa. Laura ja hanen saksalainen kaverinsa Stephan ottivat minut opastaakseen, pukivat ja laittoivat kaikki tarvittavat releet niskaani, minun viela haukotellessa ja pyyhkiessa unihiekkoja silmistani. Ekalla sukelluksella tehtiin kaikenmoisia harjoituksia, otettiin regulaattori suusta ja laitettiin takaisin, maski taytettiin vedella ja tyhjattiin nenasta ulos puhaltamalla. Kaikkea siistia. Sitten vain sukelleltiin valilla ja hiukan se oli siistia. Kaikki tapahtuu veden alla kuin hidastetussa filmissa. On niin rauhallista ja jotenkin kummallisen hiljaista, vaikka jotkun aanet tuntuvatkin kuuluvan ihan korvan juuresta.

Sukellusten jalkeen kaytiin syomassa ja samalla paatin suorittaa kaksipaivaisen Open Water Diver-kurssin, jolloin voin sukellella miten lystaan. Seuraavana paivana tutustuttiin lisaa laitteisiin, tehtiin hieman vaativampia harjoituksia, kuten tasapainoilua pohjassa ynna muuta. Sukelleltiin myos jonkun luolan lapi ja minakin pyyhalsin myrkyllisen Skorpionikalan vieresta.

Paivan paatyttya istuimme sukellustoimiston ulkopuolella kun Ben kaarsi mopolla eteemme. Han oli juuri saapunut kaupunkiin ja aikoi Couchsurffata huoneessamme, jossa mekin saimme ilmaiseksi asua sukellusten lomassa. Vieteimme mukavat pari paivaa sukelluspaivien jalkeen ja samalla yritin miettia mita tekisin seuraavaksi, jatkaisinko matkaa vai jaisinko sukeltamaan hieman pidemmaksi aikaa. Kaipasin hieman vaihtelua jatkuvalle reissaamiselle ja tuntui etta olisi kiva asettua hetkeksi aloilleen ja tehda jotain jarkevaa siina sivussa. Hyvastelin iltasella pojat ja naureskelimme missa mahdamme seuraavan kerran tormata, sitten menin kirjautumaan DiveMaster-kurssille ja ostin polkupyoran.

Aamulla Advanced-kurssini alkoi ja saman tien sukelluksiin paastyani korvaani alkoi sarkea tasatessani paineita. Pikku kivuista huolimatta sukeltelimme puolisen tuntia ja veneeseen paastyani ajattelin, etta ennen kuin sukellan seuraavan kerran, minun olisi parempi kayda laakarilla. Iltapaivalla laakari totesi korvassani tulehduksen ja maarasi viisi paivaa lepoa ja antibioottikuurin. Kiemurtelin kurssin keskeyttamisen ja jatkamisen kanssa ja ajattelin kuitenkin odotella ja katsoa jos korva olisi sukelluskunnossa viiden paivan jalkeen. Tuon viiden paivan ajan puuhailin arkisia asioita esim. polkupyorani muuttui upeaksi katseenkaantajaksi, opiskelin sukelluksen teoriaa, tutustuin ihmisiin ja harhailin kaupungin kulmilla.

Koitti aika kayda laakarilla jalleen. Polkupyorani oli ilmeisesti yolla pollitty, joten taksi vei minut laakarille toteamaan, etta tulehdus ei ole viela parantunut. Sain mukaani nipun laakkeita seka toisenkin kipean korvan, laakarin sita ei-niin-kauhean hellavaraisesti tahysteltya. En halunnut kuitenkaan heti lahtea kaupungista pois, koska olin tutustunut aika moneen mukavaan tyyppin, jotka aikoivat viela pari paivaa hengailla Nha Trangissa. Antibioottikuuri ei enaa siina vaiheessa ollut esteena kaljan juonnille, uiminenkin oli jalleen kivaa.