Yksin matkassa

Istuskelin kaposella mopon tarakalla 10-kiloinen rinkka selassa viitisenkymmenta kilsaa ristiselka nitisten, kunnes tajusin kysya kuskiltani, josko rinkkani saisi kulkemaan jossain muualla. Kuski otti rinkan haarojensa valiin (niin taalla on tapana kuljettaa rahtia) ja selkani sanoi kiitos kiitos. Auringon laskiessa saavuimme Koh Kerin temppeleiden likille pieneen kylaan, jossa taisin sina paivana olla ainoa kaukaa tullut yopyja. Kuvailin viela hieman lentopallon peluuta ja lehmia keskella kylanraittia. Soin nuudeleita ja kyselin siina sivulauseessa tarjoilijalta mopokuskia huomiselle. Nukuin makiasti ilman tuuletinta!







Aamulla rokkia kuunnellessani fiilistelyni keskeytti oveen koputus. Olin illalla nuudelit suussa ilmaissut itseani ilmeisen hyvin englantia taitamattomalle yleisolle: Oven takana seisoi pensalta lemahtava kaveri mopokypara kainalossaan. Istuin hetken paasta tyytyvaisena mopedin tarakalla rinkka kuskin haaroissa, temppeleiden vilistessa taustalla. Suunnittelin tutkivani tarkemmin isoimmat mohkaleet ja muille temppeleille sai riittaa kömärinki*. Piti ehtia Tbang Meancheyhin viela ennen hamaraa.


Koh Ker oli kovin pyramidia muistuttava asia. Kummallista etta sielta taalta tellusta loytyy samankaltaisia jameria rakennelmia, ajalta ennen lennattimia. Ufot lienevat levittaneen nouhautansa lautasillaan jos Af Grannilta kysyisi miksi.





Istuin sina paivana tarakalla liian monta tuntia, mutta korvaukseksi näin roppakaupalla kaunista maaseutua. Näin myos koko joukon banaaniplantaaseja ja metsateollisuuden makuun muokattua luontoa: silmankantamattomiin tikkusuoria puurivistoja. Siksipa kai kiinalaiset niin halukkaasti hienoja teitaan sinne Kampodzan korpeen raivaavat. Kiina (tahi joku muu) riistaa, Kampodza saa tien. Onko reilua? Tuskin Kampodza ainakaan niita puita saa. Saapahan maaseudun viela onnellisen oloinen ja turhia tarpeita kaipaamaton vaki surkean tyon, riistopalkalla. Semmoosta.






Paasin Tbang Meancheyhin useita tunteja ennen auringolaskua. Kavin kaupassa ostamassa jotain ja jain rupattelemaan myyjalle, joka yllatyksekseni puhui kelpo englantia. Pyoriskelin myohemmin kylilla, ihmettelin kiinalaisen uuden vuoden jalkiloylyja ja yritin loytaa itselleni kuskin ...through the Jungle. Kyyditsijat kyselivat palveluksistaan lompsalleni liian isoja summia ja paatin skipata koko viidakkoreissuni. Minun oli siis tarkoitus menna Tbang Meancheysta lapi viidakon Stung Trangiin (itaan yli Mekognin), todella huonokuntoista tieta pitkin.


Illalla nalissani en loytanyt luontaisen kaltaiselta aromilta haiskahtamatonta ravintelia ja paatin menna kauppaan ostamaan jotain purtavaa ja rupattelemaan tuolle aikaisemmin tapaamalleni kassaneidille. Kaupan edessa rupateltuamme selvisi etta han ei ollut kaynyt ollenkaan kouluja ja oli oppinut puhumaan englantia ollessaan Malesiassa sisakkona 16-vuotiaasta asti. Han oli juuri palannut huolehtimaan sairaasta aidistaan, asuttuaan nelja vuotta Malesiassa, ja oli onnekseen saanut heti toita kaupasta. Kyselin palkankin ja kehotin pyytamaan 50$ kuukausipalkan sijaan 60$ englannin skillsien takia, mutta se ei olisi kuulemma ollut reilua muita tyontekijoita kohtaan. Oli jannaa yrittaa selvittaa, etta olin kotoisin Euroopasta ja Suomesta, kun tytto ei osannut osoittaa kartalta omaa kotimaataankaan.


Bongasin lonely planetista (opaskirjanen) itselleni seuraavan kohteen Kompong Thomin, suomalais-kampodzalaisen ravintolan takia. Kaupunkiin saavuttuani sain kuulla pyoran vuokraajaltani, etta ravintoloitsija-pariskunta oli pakannut kamppeensa puoli vuotta aikaisemmin ja perustanut uuden bisneksen Sihanoukvilleen. Fillaroin böndella ja nautin halvasta hotellihuoneestani. Soin kelvottoman pizzan. Palautin fillarin ja jain litkimaan kaljaa mukavan pyoranvuoraajajampan ja hanen veljiensa kanssa. Kalja loppui pian ja mina tarjosin seuraavan 12-packin.

Seuraava kaupunki, josta loysin itseni, oli Kompong Cham. Aivan Mekongin kyljessa kolonialistisine pytinkeineen seisova Kompong Charmasi minut. Mekongin levealla rantabulevardilla puhalsi viilentava tuuli ja siina oli mukava ihmetella jokea virkistavaa sokeriruoko-juomaa nautiskellen. Illalla bulevardin valtasivat useat erikoiset tanssiporukat. Kymmenittain ihmisia keraantyi cover-teknoversioita soittavien pa-laitteiden ymparille tanssahtelemaan.

Suurimmat savarit sain kuitenkin seuraavana paivana. Nain aamulla Suomen voitokkaan jaakiekko-ottelun ja vuokrasin sen kunniaksi mopon ja kaasuttelin Mekongin keskella olevalle saarelle bambuista rakennettua siltaa pitkin (rakennetaan muuten sadekauden jalkeen joka vuosi uudelleen). Ajelin saarella ristiin rastiin pikkuisissa kylissa, pikkuisia teita pitkin. Lapset olivat aivan innoissaan, huutelivat helloutaan ja juoksivat mopon vierella joka puolella minne kurvasin. Joskus pysahdyin varjoiselle paikalla nauttimaan bambu-juomaa, sitten taas jatkoin huviajeluani.

Viivyin Kompong Chamissa pari paivaa ja paatin siirtya toiselle puolelle Mekongia ja parisataa kilometria pohjoiseen Kratieen. Hotellissa tormasin australialaismieheen, jonka kanssa saimme loistavan idean: Ostimme kopallisen kaljaa ja hieman jaata. Lainasimme hotellin kylmalaukkua ja istuimme parvekkeellemme ihailemaan Mekongin ylla hehkuvaa kaunista auringonlaskua. Jälki-maailmanparannus-tunnelmissani aamulla vuokrasin mopedin ja laksin tsiikaamaan makean veden delfiineja, jotka olivat aika metkoja veijareita.

Ostin lipun Phnom Penhiin 5$ dollarilla ehtoolla ja hyppasin bussiin aamulla. Bussi hajosi matkalla. Oli sairaan kuuma ja kyllastyin tien poskessa odotteluun. Pysaytimme lankkareiden kanssa pikkubussin, joka vei minut jalleen Kompong Chamiin. Sielta astuin bussiin joka vei minut Phnom Penhiin. Matka tuli lopulta maksamaan 12,5$. Pauliina oli ehtinyt jo mestoille ja hommannut halvan 4$ huoneen likaisen jarven rannalta.

*Kömärinki on Kauhajoella hyvin suosittua kansanhuvia. Tarkoituksena on ajaa laitetulla autolla Topeekaa (pääkatua) pitkin joko mahdollisimman hiljaa/lujaa Krouvin parkkipaikalta entisen Karikosken parkkipaikalle ja sitten taas takaisin.